lauantai 25. kesäkuuta 2011

Aloitukset ja työkohtaista tilannetietoa etenemisestä

KyJy-työt  #1 - #7, juhannuksena aloitetut

Vietän jussia kaksin koirapojan kanssa kotosalla, joten tuotosta syntyy minulle epätavallisen paljon. Ihana rauha vallitsee kaikkialla, vain linnunlaulua ja hyönteisten surinaa. Toivottavasti ei ala ukkostaa illemmalla. Onneksi tuulee sen verran, että hyttyset ovat pysyneet loitolla myöhäisiltaa lukuunottamatta.

Oli tarkoitus ottaa oksa juhannusruususta kuvien kumppaniksi, mutta kas kummaa, pari viimeistä päivää oli jo entisöinyt kukat. Olipa juhannusruusu tänä vuonna aikaisessa.
Lumipalloheisi on jo satanut lähes kaikki kukkansa maahan valkoiseksi kukkamereksi.

*************************************************************************************************
KyJy #1. 
Epäsymmetrinen palmikkojakku, Malabrigo worsted (100% merino), väri Emerald.

Tämä on liehuhelmainen tunika Dropsin uusimmasta kuvastosta.
Nelosen puikoilla tikutan. Lanka on ihanan pehmeää, mutta jää nähtäväksi onko se liian pehmeää (nyppyyntyvää) neuletakkiin. Lankaa on 900 g, joten siitä riittää vielä asusteisiinkin.


Aloitettu 24.6., työtä neulottu sen jälkeen neljänä päivänä
9.7. hihat enää kesken.10.7. kappaleet valmiit, painoa 550 g.
Dropsin uusimman kuvaston liehuhelmatakki tuli.

Valmistui 3.8. Malli on Dropsin uusimmasta kuvastosta
Lankaa meni 550 g

Kaipaisi selvästi ihmistä sisälleen :D. Kuvaan sattui alle liukas pusero, eikä takki pysynyt siinä edes paikoillaan.
Linkki Dropsin malliin: Epäsymmentrinen palmikkojakku


************************************************************************************************
KyJy #2. 
Jitterbug-asusteita lenkkeilijälle, Colinette Jitterbug (100% merino), väri Madras
Langanmenekki yhteensä 105 g

Kuuluu sarjaan yhden vyyhdin ihmeet, sillä kaikki jäljellä oleva lanka on kuvassa, n. 135 g.
Ellei kaikki mene pötkylään, teen kylkiäisiksi vielä pannan.
Puikot 3,25. Aloituksen n. 5 cm tein puikoilla 4, jotta pötkylä laskeutuu luontevasti hieman kaulaa alemmas suojaamaan paremmin syksyn ja talven kylmiltä. Kauluria on tarkoitus käyttää metsässä lenkkeillessä.
 

Aloitettu 24.6., jatkettu pienin erin.
6.7. on neulottuna 35 cm.
9.7. päättelemättä ja napit neulomatta, lankaa jäi vielä pantaan.
Pötkylää voi käyttää kaulurina, tilanteen vaatiessa myös pipona tai pantana.
Lankaa meni 70 g, joten lopusta tulee pikoin puikolle jotain muutakin.


Panta pilvisen päivän sisäkuvana 18.9. Pitää yrittää uusia kuva, surkea verrattuna putkilon auringonpaistekuvaan.
Pannan paino 35 g.
Yhteispaino 105 g, joten hassun vähän jäi lankaa.


***********************************************************************************************
KyJy #3. 
Neuletakki, Sublime Cashmere merino silk dk (75% merino, 20% silkki, 5% kashmir), väri on hieman laimea terrakotta.
(Ei kuitenkaan näin laimea kuin hieman aurinkoisessa säässä kuvattuna.)

Neulon ylhäältä alaspäin nelosen puikoilla. Tämän tein juhannusaaton iltapuolen ratoksi ulkona koirapojan kanssa aikaa viettäessäni ensin isoksi mallitilkuksi, jota päätin jatkaa neuletakiksi, siis kunhan pääsen itseni kanssa yhteisymmärrykseen mallin jatkosta. Aloitus on siis peruslehdyköitä kaarrokkeessa. Lankani riittävyydellä on vaikutuslopputulokseen.


Aloitettu 24.6., jatkettu juhannuspäivänä. Siirtyy myöhemmin jatkettavaksi.

Valmistui 9.10.
Langanmenekki 475 g. Jätin irtohihoihin 25 g yhdistettäväksi luonnonvalkoisen ja kitin värisen kanssa, jotta saan talveksi ulkosalla oloon pidennetyt rannekkeet myöhemmin.



************************************************************************************************
KyJy #4
Perussukat, 2 paria

Langanmenekki yhteensä 170 g

- Sukat, Drops Fabel (75% superwash villa, 25% polyamidi) väri 162, puikot 2,5

Pikkuruutuiset perussukat Fabelista välipalatyöksi.
Tämä väri on kaikissa kuvastoissa enemmän tai vähemmän vihertävä tai vihertävän turkoosi. Tilatun langan väri yllätti sinisyydellään, mutta so what.
Tämä on ensimmäinen kerta kun neulon Fabelista, vaikka mielessä on useinkin ollut tilata myös Fabelia samalla kun muitakin lankoja tilaan. Nytpähän sekin tulee kokeiltua.


Aloitettu 24.6. neulottu sen jälkeen sattumanvaraisesti tovi silloin, toinen tällöin.
6.7. on toinen sukka valmiina ja toisesta vartta aloitettu muutama sentti.
9.7. päättelemättä.

Tässä tulos 10.7. En lisää vielä valmiisiin, sillä tästä KyJy-työstä saattaa tulla perussukkia suvulle työ, onhan vielä kuukausi aikaa aloitella.
Ruutusukat Drops Fabel, väri 162. Puikot 2,5. Menekki 60 g
- Sukat, Drops Fabel kaksinkertaisena, värit luonnonvalkoinen ja sandy dust,
puikot 3,75
Näitä tikuttelen muutaman minuutin kestoisissa neuletuokioissa.

Tässä tuotos, valmistuivat 26.10.
Langanmenekki 110 g

************************************************************************************************
KyJy #5. 
Pikkupusero yhdistelmäasuun, Malabrigo Sock (100% merino), väri Terracota

Purkoosi iski tähän jo heti aloitusta seuranneena aamuna ja malli muuttui hieman.
Uusi kuva tulossa tilalle.


 Aloitettu 25.6., purettu ja tehty aloitus uusiksi 26.6.

 Kuva uudesta alusta ei ole edellistä kummempi, mutta tässä se kuitenkin on:

Puseron jatkaminenkin siirtyy syksymmälle, kunhan ensin saan kaikki aloituksetkin puikoille.

Kuva etenemisestä:
Lankaa tähän meni tasan 100 g
Valmistui 25.9.
*************************************************************************************************
KyJy #6
Uni/kotisukat, 3 paria
Langanmenekki yhteensä 370 g


- lämpimät kotisukat äidille, Drops Alpaca, harmaa sinilila, kaksinkertaisena,
puikoit 3,5
Ehdin tehdä reissulla toisen sukan kokonaan ennen kameran silmään ehtimistä.

Pohjan koko kantaosa sekä päkiäosasta kärkeen asti on vahvistettua neuletta,
kaksi lyhennettyä kerrosta pidentää pohjaa. Sukan varsi levenee ylöspäin (aloitettu puikoilla 4,0 noin 10 cm, jonka jälkeen puikot pienennetty).

Tässä alpacasukat valmiina (kuvattu vasta 16.10.):
Langanmenekki 115 g


- paksut kotisukat äidille, Drops Andes, vanha roosa:
saatu vartahille 7.8. (Tosin samana iltana tehty ensimmäisen varsi valmiiksi.)
 
Valmiit 10.8.
Langanmenekki 150 g.

KyJy #6 jatkuu
- kotisukat Drops Nepalista
Kyseessä lähinnä langan testaus, ensitutustuminen Nepaliin.
Nämä tulevat omaan käyttööni.
Tein KyJy aiheuttaman puikkopulan vuoksi sukat 12,5 senttisillä sormikaspuikoilla,
hyvin sujui niilläkin kantapään alue muusta puhumattakaan.



 Vartaille 8.8.

Tässä Nepal-sukat valmiina (kuvattu myöskin vasta 16.10.),
langanmenekki 105 g



************************************************************************************************

KyJy #7
Kuviosukat, 2 paria
Langanmenekki yhteensä 145 g



- Kromosomisukat, Cascade Heritage 150 (75% superwash merino, 25% polyamidi)
Malli on uusimmasta Knittystä. Ensimmäisen sunnuntain viimeisenä työnä tyrkkäsin kromosomisukat puikoille.
Aloitettu 26.6.
Haava etusormessa haittasi neulomista, joten piti tyytyä kerimään lankaa tuleviin projekteihin.

Tein 10.7. kromosomisukista matka-/taukoneuleen lyhyitä ja keskeytyviä neulomishetkiä varten, eli molemmat varret valmiiksi, loppuhan on sileää neuletta:
12.7. Toinen kromosomisukka on valmiina.

Kromosomisukat jalassani 17.7.
Langanmenekki 70 g


- kuviosukka Regia Highland Tweed, lanka testauksessa (kuvio tuli vain varteen, sillä tästä langasta tuntui pienikin palmikonkierto painavan, joten jätin jalkapöydän päältä kuvion pois.
Hyvä testierä 150 g kerä, saan kahdet sukat itselleni ja näen ostanko lisää. Päätin että en osta tätä enempää.

Aloitettu viimeisellä aloitusviikolla ja valmistuivat 29.10.
Langanmenekki 75 g.





*************************************************************************************************
KyJy-työt  #8 -  #9, viikolla 26 aloitetut:


KyJy #8.
Ufolankaprojektina pitkä neuletakki 'novitalaisista' eli Novita Puro + Rose Mohair

Yksinkertainen malli Novitan syksy 2010 lehdestä.
Aloitettu 28.6. Tätä tikuttelin mattopyykkien ja suursiivousten lomassa, samoin heinäkuun ensimmäisen viikonvaihteen aikana kovassa kesäflunssassa, jolloin ei päässä jaksanut liikkua ainutkaan ajatus. Yksinkertaistakin yksinkertaisempi malli sopi silloin työstettäväksi.



Viimeistelyä vaille valmiina 3.7., lankaa sain hävitetytksi yhteensä 750 g.
9.7. kappaleet muotoilussa, kokoaminen puuttuu.
Kuvattu valmiina 2.8.


*************************************************************************************************

KyJy #9. 
'Noro'-pipo eli 'kuplapipo' Noro Kureyonista
Aloitettu 2.7.
Tilanne 6.7. resori tehty, mutta pipo ei ole alkanut vielä kuplia.
Kuplinta alkoi 10.7.
Mielestäni ikävä lanka neuloa, onneksi sitä on vain 100 g varastossani. Riittää juuri ja juuri pipoon.

Tein tätä reissulla ja kuplakaavio jäi matkasta. Sovelsin sitten itse loppuun asti.
Ensin malli tuntui jotenkin hassulta, mutta loppujen lopuksi se on ihan jees, voi mennä vaikka kauppaan tämä päässä eikä tarvitse tyytyä lenkkeilemään täällä syrjäkulmilla koiran kanssa.
Tuohon vääränkokoiseen munapäähän nyt ei mikään istu ;).
Langan neuloin pipoon viimeiseen metriin.
Painoa 100 g.
Valmistui 17.9.
Tulipahan tämäkin ufoutunut heräteostoslanka neulottua pois.

*************************************************************************************************

KyJy-työt  #10 - #11, viikolla 27 aloitetut:

KyJy #10
Maanantain aloituksena kesäinen monitoimisetti.
Lisätietoja tulee työn edistyessä.
Lankana Patons Classic wool, väri Bonsai.

Tilanne 6.7., kolmas setin osa puolivälissä.

Tarkoitus oli tehdä kokonaan huovutettu setti, mutta huovutustestin tulos ei ollut mieleinen. Jätin kuitenkin huovutetutu patalaput, sillä lanka loppuisi muutoin auttamattomasti kesken.
Otin sitten käyttöön lankaan nähden ohuehkot puikot ja tiukensin käsialaa, jotta työstä tulee tiivis.

Loppuihan se lanka kesken. Ainakin kaksi napein ketjutettavaa lisäosaa olisin vielä halunnut, joten jätän tämän setin itselleni ja teen kaverille uudet. Ensi kesään on vielä aikaa, joten ehdin hyvin tehdä uudet kaverille tuliaisiksi.

Langanmenekki 195 g.
Setti valmistui 25.9.

*************************************************************************************************

KyJy #11 
Puseromainen liivi Novita Puro Pakkasyöstä
mallista tulee sovelma Novitan viime syksyn lehdessä olleesta tunikaliivistä.
Helman resori tehdään viimeisenä työvaiheena poimien silmukat kappaleen alareunasta.

Työhön liitetään mahdollisesti pitkävartiset, irtohihoina toimivat rannekkeet.

Värit eivät kuvassa toistuneet oikein vaikka kokeilin montaa kuvauspaikkaa ja valaistusta:

12.7. Takakappaletta neulottuna 38 senttiä.
Väri ei toistu tässä kunnolla sinnepäinkään kuin pitäisi
 17.7. on toinen kappale menossa ja 20.7. valmistui toinenkin pitsiosa.
Pitää ottaa uusi kuva valmiista alla olevan tilalle. Tähänkin tullee lisäosa.

Lankaa meni 330 g. Odottelen vastausta mitä muuta langasta tehdään. Ehdotin irtohihoja talveen lämmikkeeksi.

Ja tässä kyynerpäähän ulottuvat hihat:
valmistuivat 10.9.
Langanmenekki 55 g, eli koko työ yhteensä 385 g.


*************************************************************************************************
KyJy #12
Lämmikettä koiran talviasuun

- vuori koirapojan tulevaan talvitakkiin Novita Rose Mohairin jämistä
Aloitettu 6.7.
Lisää infoa tästäkin tulee työn edetessä. Takkikangas on tumma metsänvihreä villan, mohairin ja alpakan sekoite. Paukkupakkasia varten asuun tulee myös kauluri, mutta todennäköisimmin metsänvihreän ja luonnonvalkoisen Rose Mohairin yhdistelmänä.
Luonnonvalkoista löytyisi sopivasti yksi kerä kaapistani ja vaaleanharmaasta on viimeinen vajaa kerä aloituksen vieressä.

Varsinainen vuoriosa neulotaan kirjavaksi kolmella langalla, jotta se pysyy siistimmän näköisenä kun siihen tarttuu aina jonkin verran karvaa puna-valkoisesta koirasta ;).

Kuva takin vuorin selkäkappaleen aloituksesta:
Tehdään välipalatyönä, kunhan jouluksi valmistuu.

Valmistui 25.9.
Langanmenekki 180 g


*************************************************************************************************

Alustavia muita KyJy-suunnitelmia... Eipä näistä kovin moni toteutunut. Liioin ei moni suunnitelluista langoista päässyt puikoille sopivan mallin puuttuessa.

- kauluri, Fleece Artists Casbah Sock
- kauluri, BC Garn Jaipur Silk
- neuletakki, Malabrigo Sock (pidettäväksi aloitus nro 5:n kanssa, malli vasta syntymässä)
- pitkä liivi, Colinette Jitterbug ? Eipä tämäkään mahtune mukaan.
- myssy, kauluri ja panta Malabrigo worsted (kunhan KyJy #1:n kappaleet valmistuvat)
- sukkia erilaisiin käyttötarkoituksiin useille henkilöille
- pusero, Cascade Heritage Silk - eipä taida mahtua tähän KyJyyn
- jotain huovutettua, esim. tossut (Novita Puron jämistä tai Drops Eskimosta)
- bolero ja virkattu lippis paksusta langasta (Novita Crystal tai Drops Andes)
- villahousut Dropsin uusimmasta kuvastosta, lankana D. Lima  (ja johan talvella tarkenisi :D)?
- säärystimet

jne. moni lanka on vielä tunkematta KyJy-töihin. Yksityiskohtaista työlistaa en ole tehnyt etukäteen, jätän tilaa inspiraatiolle ja uusille ennen aloitusten deadlinea vastaan tuleville malleille.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Suunnittelun tuskaa ja ihanuutta

Jämälanka-KyJyn töiden suunnittelu on osoittautunut kuviteltua haasteellisemmaksi, mistä löydän mallit ja ideat varastostani löytyville langoille.
Vain muutamaan isompaan neuletakin kokoiseen työhön löytyy lankaa.
Sukkiin riittäviä lankoja on runsaasti, lähinnä enää sellaisia, jotka eivät ole miellyttäneet syystä tai toisesta. Niiden ufoutumisen estämiseksi aion sinnitellä niistäkin jotain aattojen välillä.

Parhaillaan on pesukoneessa huovutustestejä. Jänskättää mitä tulee ulos. Jos testit onnistuvat, tulen kokeilemaan myös huovutettavia töitä.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Varastolankojen pengontaa KyJyyn

24 työn suunnitteluvaihe on alkamassa.

Ajattelin samalla supistaa lankavarastoani ja toteuttaa KyJyn työt ainoastaan varastostani löytyvillä langoilla. 
Hieman lisähaastetta tulee siitä, että jämälankojakaan ei saisi supistelusta johtuen jäädä.

KyJy-napin haen kunhan toimerrun. Ilmoittautuakin varmaan pitäisi ;).
Taitaa olla huono enne, että kaikenlainen tietokoneisiin liittyvä laiskuus
iski jo kesken yksinkertaisen perusblogin luonnin.

Tyhjän blogin täytteeksi kokoan tähän sattumanvaraisesti muutamia niistä langoista, 
joita ajattelin KyJyn neulomuksiini käyttää. Lankoja ei ole paljon tullut kuvatuksi.
Kolmesti purkoosiin joutunut Fleece Artist Sea Silk.
Taitaa Sea Silkistä tulla ikuisuusprojekti, sillä en saa istutettua väriin sellaista mallia, että lanka näyttäisi siltä miltä haluan sen näyttävän. Kuvassa oleva malli oli ensimmäinen, johon purkoosi iski. Sea Silkin puikoille saannissa valmiiksi työksi minulla riittää haastetta.


Fleece Artist, Handmaiden Casbah, väri Hemlock (mallitilkun alkuineen)
Malabrigo Sock, värit Arbol ja Terracota

Colinette Jitterbug, väri Madras
Colinette Jitterbug, väri Lagoon
Varastoon pyörimään jäänyttä Gjestal Tindeä
Opalia puikotettavaksi. Viime syksyn Sukkasadon tarjouksesta.
Zitron Trekking Hand Art, väri 520 Bali (kuvattu syysauringossa)