sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Työlaatikot

Tuntui, että KyJy-aloituksia on kämppä täynnä röykkiöiksi asti. Niinpä kaivoin esiin 31-litraisia kannellisia muovilaatikoita. Yhdessä on puikoilla olevat työt, toisessa valmiit kappaleet ja kolmannessa KyJy-langat. Valmiit eivät vielä kaipaa laatikkoa tai muutakaan paikkaa :D.

Pitsiunelmia on turha etsiä lodjustani. Vaikka ne kauniita ovatkin,
niin eivät oikein sovi minun tyyliini.
Käyttöön päätymätöntä kaapin täytettä en viitsi tehdä.
Valtaosa tekeleistä on minulle itselleni, joukossa on sentään jotain tytölle, äidilleni ja koissulleni.


Tässä puikoilla olevat aloitukset 17.7.:

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Jälkimmäisen puoliskon aloitukset, #13 - #24

Aloitusten puolivälin krouvi on siis saavutettu.
Muutama aloitus on selvillä, kunhan langat ilmestyvät täällä päin kauppoihin.
Saatan tehdä heinäkuussa vielä retken Tapion kauppaan Kauhajoelle nähdäkseni livenä Dropsin langat ja värisävyt. Taitaa tulla Dropsin lankojen testi KyJyilystäni.

Malleja on taas metsästetty urakalla. Pitäisi ostaa lankaa vain valmiiksi suunniteltuun työhön, välttyisi ongelmalta löytää malli varastolankaan.

KyJy #13 Asusteita merinosta,
jäämälanka Malabrigo worsted (100% merino).
Langanmenekki yhteensä (2 erivahvuista pipoa, kauluri, tuplakäyttöinen panta)  265 g
Koko työ valmis 24.10.

Kappaleet KyJy ykköseen ovat lähes valmiit, joten aloitin jäävästä langasta pipon.
Neulotaan 2-kertaisella langalla poikittain lyhennetyin kerroksin.
Äsh, miten vaikea väri kuvata. Sisällä saa värin toistumaan suht oikein (valmis pipo ja seuraava aloitus).


Lankaa riittää vielä muihinkin asusteisiin. Katsotaan mitä ehdin tähän KyJyilyyn pukata puikoille.
22.7. tästä puuttuu n. 10 cm. Pitää keriä lisää lankaa.

Kuva 5.8.
Lankaa meni 95 g.
Kauluri pukattu puikoille 8.8. Purin aloituksen 11.9. ja tein palmikoita siihenkin.
Aloituksen jälkeen ilmestyi Kauneimmat Käsityöt 5/11, josta sovelsin kaulurin omalle langalleni.
Kauluri valmistui 11.9. ja
lankaa siihen kului 65 g


Lisäosia settiin on tulossa langan riittävyyden mukaan. Lankaa jäi kaulurin jälkeen, ainakin teen pannan kaulurin kanssa pidettäväksi. Sitten pitää arvioida tulisiko vielä yksinkertaina tehty palmikkopipo vai pitääkö tyytyä pelkkiin palmikkokämmekkäisiin.

Lankaa mennyt nyt 160 g yhteensä, jäljellä oleva onkin sitten eri kokoisina nöttösinä.

Tässä loput tuotokset:
Palmikkopanta korkeana versiona:
Pantaan meni lankaa 40 g

Tässä sama panta kaksinkerroin:
 Palmikkoreunaiseen myssyyn meni lankaa 65 g


*************************************************************************************************

KyJy #14 
Asusteita Novita Crystal yksin ja miksattuna, tässä ensin kaksi eri Crystalia yhdistettynä N. Silmuun 
Langanmenekki kaikkiaan 870 g.
Langan riittävyyden rajoissa syntyy asusteita. Tässä pipo (vielä puikoilla) sekä kaulaliinan aloitus.

Pakko myöntää, että tulos on livenä merkittävästi mukavamman näköinen kuin näissä kuvissa, jossa äärimmäinen kirjavuus korostuu vaalean jäädessä taka-alalle. Crystal on beige (maitokahvi) ja Silmu on ruskea-vihreä.
Puikoilla (=seipäillä) 10 väännän.
Kappaleet valmistuivat 19.7. Viimeistelyt puuttuvat. Ja lankaa jäi...

Luonnonvalkoisen Crystalin kanssa tähän on tulossa lenkkiin pujotettava kaulaliina ja pipo.
Crystaleita olisi vieläkin ja myös yksi kerä Polku porkkanaa. Nähtäväksi jää mitä syntyy ennen aloitusdeadlinea.

Kuvat 5.8.
Lankaa meni yhteensä (2 pipoa ja 2 kaulaliinaa) 760 g. Otan näistä myöhemmin uudet kuvat. Alemman kuvan kaulaliina on lenkki-mallinen.


Beige Crystalpipo (kuvattu 16.10.)
Langanmenekki 110 g, kaikkineen tämä KyJy-työ yhteensä 870 g tähänasti.
(Kuvassa olevat napit, joita kokeilin myssyyn, päätin sittenkin säästää Drops Andesista tuleviin beigen värisiin asusteisiin. Lanka jäi KyJy 22:sta.)


*************************************************************************************************
KyJy #15 
'Nokinen' tuubikauluri eli
Tuubikauluri Novitan Noki langasta, 2 kpl (tavallinen ja monitoimimalli)
Langanmenekki yhteensä 175 g.
Koko työ valmis 30.10.

  Väri on musta-ruskea-valkoinen, vaikka kuten kuvasta näkyy, valkoinen on lila toisessa kerässä, mutta toisessa se on valkoinen.
21.7. on 10 cm valmiina.Langan riittävyyden mukaan syntyy tuotosta tästäkin.
Lanka kuuluu sarjaan: pitihän tätäkin koe-erä ostaa vaikka ei ollut tarvetta.

Tuubi valmistui 17.9.
100 g lankaa neulottiin tässäkin viimeiseen metriin.

Kauluri on kokonaan helmineuletta. Alaosastaan se on hieman leveämpi, jotta laskeutuu alemmas.

Toinen tuubi, jota voi käyttää kaulurina, pipona tai kolminkerroin leveähkönä pantana. Tämä on tehty 5,0 puikoilla, langanmenekki 75 g.
Nappirypäs muuttaa ilmettään sen mukaan miten myssyksi kiinnityksen lenkittää
Monitoimimalli tuntuu oikein hyvältä kaikissa käyttötarkoituksissaan. Vaikka se on pantana paksu, se on silti miellyttävän tuntuinen, eikä moninkertaisena läpäise herkästi tuultakaan likaa.
Myssyä voi avata tarvittaessa, jos lenkillä tulee lämmin. Samoin pannan korkeutta voi säädellä tilanteen mukaan.
Harkitsin pitkään virittää säädettävän ohuen kuminauhan, mutta päädyin kuitenkin epämääräiseen nappirykelmään erikoisempana ratkaisuna.

*************************************************************************************************
KyJy #16 
Palmikkotightsit Dropsin Karismasta itselleni
Malli Dropsin uusimmasta mallistosta.
Tämän työn väriä arvoin enttententten kolmen eri langan ja värin välillä. Monen tuumaustauon jälkeen päädyin kuitenkin harmaanruskaan. Lanka on superwash villaa.
4.8. edistetty 100g:n verran.

Työstössä on, kuva 5.8.:
Ps. vanhanaikaiset silmukkamerkit ovat ihan hyviä ;).

Linssiludekin tuli taas kuvan nurkkaan.
Tämä Dropsin malli on ainakin minulle mainio, mutta seuraavat teen hieman pienemmät kuin mallin pienin koko.
Linkki malliin: Palmikkotightsit

8.8. on vajaa 100 g lankaa vielä neulomatta. Lahkeet pitkät kuin nälkävuosi.
KyJyn päätyttyä teen toisetkin Dropsin Silke Alpacasta, jota ostin "Tapsalta" poistomyynnistä.

Tightsit valmiit 11.8. aamulla. Taisin koiran nenään haista lampaalle, kovasti minua kierrettiin yrittäessäni pienehköstä peilistä saada kuvattua "kaliiseja".
Langanmenekki 450 g, koko XS/S eli mallin pienin koko.

*************************************************************************************************
KyJy #17 
Huivikaulusjakku
Nimi siksi, että lähtökohtana oli huivikaulusjakku ja nimi poikkeaa erotukseksi muista KyJy-neuletakkieni nimistä.
Neuletakki siis Dropsin Lima ja Kid-Silk yhdessä, muunnettu alkuperäistä Dropsin mallia hieman, mutta hartialinjan ulkonäkö säilyttäen.
Kid-Silk pehmentää neuleen ilmettä. Lima on 65% villaa, 35% alpakkaa.
Väriksi olin ajatellut vaalea beigemix ja KidSilkistä luonnonvalkoinen. Lopputulos on jotain lehmukseen tai pistaasiin viittaavaa. Oli värimaailmaani jotenkin pliisu se Liman beigemix.
Tähän pitää ostaan pyöröpuikko. Etu- ja takakappaleet tehdään kerralla, joten työ alkaa painaa liikaa suorilla vartailla.

Tästä saa jo hiukan enemmän kuvaa, etu- ja takakappaleet tehdään kerralla:
Malliin kuulumatonta lisäosaa (kapealinjaiset ylikyynerpään irtohihat, jotka menevät takin leveän hihan alle) vaille valmiina 2.8.
Takkiin meni lankaa 650 g ja irtohihoihin 140 g,
koko työn paino yhteensä 790 g.


 Takki on oikeasti hieman A-linjainen alkuperäismallista poiketen. Mallin S-koko olisi muokkaamatta ollut minulle aivan liian suuri.
Linkki malliin, josta jakku on muokattu: Huivikaulusjakku

Talvipakkasille pitkät, 1/2-osapituisten hihojen alle menevät hihat:
  Hihojen langanmenekki 140 g. Irtohihat valmistuivat viimeisinä, 31.10.

*************************************************************************************************
KyJy #18 
Bolero Novita Crystal, helmenharmaa
Kolmet kymppikoon puikot on yhtaikaa käytössä, joten tätä tikutan 23 senttisillä bambuvartailla.
Livenä kaunis helmenharmaa.

Kappale valmistui 22.7., enää on kokoaminen jäljellä ja sekin työ on yhtenä kappaleena neulotussa pieni. Sovitin päälleni, vaikka työ ei itselleni tulekaan - yllätyin positiivisesti tuloksesta. Tähän on tarkoitus tehdä lisäosana virkattu lippis (tms.), lankaa jäi runsaasti.

Bolero kuvattu 4.8.
Lankaa boleroon meni  325 g. Malli on syksyn 2010 Novitasta.
Työhön on tulossa toinenkin lisäosa, mutta tässä kohopylväin virkattu lippis munapäässä, virkattu 14.8.
Lippikseen meni lankaa 160 g.


Edellinen virkkaus on vuodelta kivi ja jotain, piti ihan opetella virkkaus uusiksi, mikä oli yksi tämän pyydetyn työn parhaista anneista. Nyt voisi jo virkata jotain muutakin.

Loppulangasta tuli vielä lenkillinen huivi ainaoikein -neuleena. Kuva huivista on valmiissa työssä, sillä huivi tuli tehtyä yhdellä istumalla.


*************************************************************************************************
KyJy #19 
Pitkä silkki-alpakkaneuletakki
Ostin Lankatalo Tapion kaupasta loput punaoranssit Dropsin Silke Alpacat (20% silkki, 80% baby alpakka), yhteensä 1,3 kiloa. Lopetettava lanka oli poistomyynnissä.
Sellainen tehdään mihin lanka riittää, tavoite olisi pitkähkö hupputakki...
Tätä lankaa ostin lisää Novitan neulomon myyntipalstalta Murulta. Paketti on lajiteltuna Tampereella asti 22.7. Jää nähtäväksi miten värierä poikkeaa tästä, saan kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaisen takin. Voin raidoittaa eri värjäyserillä sopivasti.

Ihmeiden aika ei ole - saamani lanka oli samaa värierää kuin omani!

Työ päätyi purkoosiin ennen kuin varsinainen mallineuleosa oli alkanutkaan. Säädin hieman kokoa.
Tästä näkee, että tulossa on palmikko poikineen (vartalo-osaan yhteensä 12 palmikkoraitaa ja hihoihin kolme per hiha):

Illalla 11.8. laitoin alun uusiksi ja jatkoin työtä 12.8.
Voihan palmikko sentään :D
15 palmikkokiertoa on enimmillään yhdellä kerroksella takakappaleessakin.
Saattaa tulla tämän hupputakin myötä palmikkokiintiöni täyteen vähäksi aikaa. 
Mallin (syksyn 2011 Moda, malli 40) kuvasta on jätetty työselosteessa olevia palmikoita osin tekemättä, esim. etukappaleessa on kaistale sileää neuletta, minkä tilalle työselosteessa on siihenkin tungettu palmikoita. Pitääpä miettiä miten teen etukappaleet. Liika on liikaa, palmikoissakin.


27.8. kuvattuna:

Hupusta saa myös erilaisia symmetrisiä ja epäsymmetrisiä "kauluksia" eteen sen lisäksi, että se toimii huppuna. Hupun sauma, samoin hihojen helmineuleosuus on tasosaumalla, voi helposti kääntää "saumatta" hihaaakin.
Lankaa hupeni kaikkiaan 1720 g!
Suurin KyJy-työni oli tässä.

*************************************************************************************************    
KyJy #20
'Eskimo'-tossukat eli
huovutetut tossukat Drops Eskimosta
Käännettävät varret, yksi varsiosa on tehtynä. Tämä pitää tehdä valmiiksi ennen aloitusajan päättymistä, sillä en ole ollenkaan varma onnistuuko huovutus kuten haluan.
Jos onnistuu, teen tossut äidillekin.

Kahdesti tossut kävivät pesukoneessa. Jos teen lisää, teen pienimmän koon eli kapeimmat varret ja suurimman mallin koon jalkaterän muotoilun helpottamiseksi. Tossut kuivattiin jalassa välillä muotoillen kesätuulessa toista KyJy-työtä neuloen 4.8.

Muotoilin vasemman ja oikean jalan tossun selvästi tunnistettaviksi.


Lankaa kului 300 g (jäi vain pari metriä)

************************************************************************************************* 
KyJy #21
'Casbah'-asusteita ulkoilijalle - Handmaiden Casbah, väri Hemlock
Malli tässäkin 'rahi' (=ravista hihasta)

Kauluri (puseromainen ilmiasu) on aloitettu. Asusteita syntyy langan riittävyyden puitteissa. ainakin panta ja ranteen lämmittimet tulevat vielä.

Toinen vyyhti on neulottu kauluriksi ja 3-kertaiseksi pannaksi helmineuleena.
Tuntui, että radoittumisen ja läikittymisen vaikutelma hälvenee jonkin verran helmineuleessa.
Tosi vaikea väri kuvata.

Kauluri valmistui 15.9. ja panta 16.9.
Kauluriin meni lankaa 75 g ja
pantaan 45 g.


3- kertainen panta on takaosastaan korkeampi ja suojaa korvat todella hyvin.

Tässä on kolotus-huivi, joka on oma muunnelma "Hitchhiker"-huivista. Oma mallini kapenee molempiin päihin.
Langanmenekki 115 g
Huivi valmistui 19.10.

Casbah-asusteiden yhteispaino 235 g, eli kaksi vyyhtiä tuli käytettyä hyvin tarkkaan.

*************************************************************************************************  
KyJy #22
'Andes'-takki eli
paksu ja pitkä neuletakki, Drops Andes (65% villa, 35% alpakka)
Tarkempi malli kehittyy työn edetessä (tulee hupputakki tai sitten ei), rahi-menetelmää mukana taas.
Kuva muutamasta ensimmäisestä kerroksesta, aloitettu 2.8.:


*************************************************************************************************  
KyJy #23
A-linjainen silkki-alpakkajakku, Drops Silke Alpaca
Aloitettu 2.8. takakappaletta 100g:n verran. Novitan neulomon myyntipalstalta bongaamaani lankaa on kilo. Malli: katsotaan mikä tulee.


*************************************************************************************************  
KyJy #24
Symmetrinen palmikkojakku
Tälle paikalle oli kovaa tunkua kun kaikki ei mahdu mukaan. Valitsin kuitenkin varastosta langaksi Dropsin Karisman, väri 50, vihertävänkirjava.

Tässä takakappaleen alkukerrokset 7.8., myöhemmin tästä lisää:
Jätän luettelematta mikä kaikki ei mahtunut KyJyyn mukaan. Nyt olisin keksinyt parille malliaan etsineelle langalle (jopa sille huivisilkillekin) mallin, mutta tehdään ne myöhemmin.